Sormustyöpaja - luovuutta on ratkoa ongelmia

Sormustyöpajassa tehdään sormus hopealevystä. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tekemiseen sisältyy monta vaihetta ja erilaisilla työkaluilla työskentelyä. Jos olet hopean työstämisen äärellä ensimmäistä kertaa, kuten enemmistö osallistujista, on jokainen vaihe vähän haparoiva suunnittelusta lähtien. Rohkaisun sana: haparointi on ihan ok! Sinua autetaan kyllä prosessin läpi. Meillä on paljon sormusmalleja, joista saa valita itselle sopivan vaikka ihan suoraan. Sormukseen voi vasaroida pintakuviota erilaisilla vasaroilla tai jättää pinnan sileäksi. Sormuksesta voi tehdä skarpin ja kulmikkaan tai rouheamman eläväpintaisen.

Meidän työpajoissa on erityistä se, että ne sopivat kaikille! Osallistujat eivät pelkästään saa aikaiseksi korua, vaan saavat mahdollisuuksien mukaan toteuttaa omia ideoita, kokeilla itselleen uutta ohjaajien avulla. On tilanteita, jolloin tiedämme ja sanomme suoraan, jos joku juttu ei tule meidän työpajan aikana onnistumaan, mutta ohjaajina teemme kaikkemme, että jokainen tekijä saa juuri sopivaa haastetta itselleen ja näin vastinetta rahalle. Meidän työpajaan  kannattaa siis tulla, vaikka et aloittelija olisikaan. 

Kuulin  pitämämme työpajan jälkeen osallistujalta, että sormuksen tekeminen oli erityisen kivaa, kun sai kokeilla toteuttaa omaa ideaa. Pakko myöntää, että myös ohjaajan näkökulmasta on mielekkäämpää keksiä ratkaisuja ongelmiin, kuin ohjata tekemään joka ainoasta sormuksesta samanlaista. Yhdessä työpajassa voi olla siis aloittelijoita, tai joku, joka on jo aiemmin tehnyt koruja. Toisella pysyy työkalut kädessä ihan luonnostaan, toinen tarvitsee kädestä pitämistä -  jokaista autamme parhaimpaan lopputulokseen. Ohjaajana parasta on hämmästellä joka työpajassa syntyneitä uusia oivalluksia ja ideoita, jotka tulevat siis teiltä tekijät, ei meiltä.

Nykyisin muistutamme työpajan alussa, että liian itsekriittisyyden voi unohtaa ja että, ei kannata pitäytyä liian tiukasti omissa mielikuvissa lopputuotteesta. Korun tekemisessä voi olla tosi monta eri tapaa edetä samaan lopputulokseen. Tai joskus opputuloksesta voi tulla jotain aivan muuta, kuin mitä suunnitteli. 

Seuraava
Seuraava

Miksi käsillä tekeminen on meille hyväksi?